Kuka olen?

 

Tervehdys!
 
Olen Riku Oksman, johtamisen alalta väitellyt kauppatieteiden tohtori
 
Olen projektityön ja sen johtamisen asiantuntija, kouluttaja ja konsultti. Työssäni lähestyn projekteja ennen kaikkea ihmisten toimintana. Erikoisalueenani ovat projektit liiketoiminnan kontekstissa

Pidän itseäni akateemisena pragmaatikkona. Olen yli 15 vuoden ajan työskennellyt akateemisen ja ei-akateemisen maailman rajapinnalla. Pyrkimyksenäni on ollut osaltani kääntää yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa arjen toimijoiden tarpeisiin

Erityisesti olen keskittynyt soveltamaan nk. käytäntöteoreettista tutkimusta ihmisten toiminnan tarkasteluun ja kehittämiseen. Lisäksi olen erittäin kokenut kouluttaja ja fasilitoija.

Tätä nykyä toimin kouluttaja-konsulttina osaomistamassani Projektivarikko Oy:ssä sekä tuntiopettajana Aalto-yliopistossa. Ajoittain sovellan osaamistani myös asiantuntijana Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnoissa.

Olen valmistunut tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta vuonna 2013. Väitöskirjani aiheena oli projektijohtaminen suomalaisessa tv- ja elokuvatuotannossa. Jatko-opintoihini liittyvän vaihtojakson vietin Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa.